Siirry sisältöön

Hae jatkuvan haun kautta ja suorita hevostalouden perustutkinto. Lue lisää >>>

Axel Lindberg ja Bonapartis kenttäratsastuksen Suomen mestareiksi

Ypäjän Hevosopiston kenttäratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut päättyivät tänään jännittävään maastokokeeseen, jossa ratkaistiin myös Mannerheimin kenttäratsastuskilpailu. Senioreiden SM-kultaa voitti sipoolainen Axel Lindberg hevosellaan Bonapartis kokonaistuloksella 40,3 virhepistettä. Lindberg johti jo ensimmäisestä osakokeesta lähtien SM-kilpailua ja piti kärkipaikkansa kilpailun loppuun asti.

”On tietynlainen paine, kun lähtee ensimmäiseltä sijalta ja ensimmäisenä lähtijänä. Piti vain tehdä oma suoritus ja luottaa, että se riittää,” kertoi Axel Lindberg. ”Ensimmäisessä vesiesteessä tein yhden ylimääräisen ympyrän, koska tehtävä oli haastava ja Bonapartis välillä arkailee vettä. Tämä lisäsi muutaman sekunnin yliaikaa, mutta se riitti voittoon.”

Hopeasijalle ratsasti porilainen Wilhelmiina Poikkeus nuorella, vasta 8-vuotiaalla hevosellaan Lucas Stone, kokonaistuloksella 42,2 virhepistettä. Myös Poikkeus piti asemansa jo ensimmäisestä osakokeesta lähtien.

”En ole täysin tyytyväinen tulokseen. Olin päättänyt laittaa kampoihin maastokokeessa, mutta Lucas Stonella painoi viime viikonlopun startti Strömsholmassa,” sanoi Wilhelmiina Poikkeus. ”Tein kaikki suorat tiet maastossa, mutta se ei riittänyt voittoon. Lucas Stone on nuori hevonen, enkä halua painostaa sitä liikaa. Se on todella mieletön hevonen.”

Pronssisijalle ratsasti kirkkonummelainen Orvokki Somervuori hevosellaan Romeo M, kokonaistuloksella 72,3 virhepistettä. Somervuoren paras osakoe oli maastokoe, mikä ratkaisi pronssisijan. Tämä mitali oli hänen ensimmäinen SM-mitalinsa, joten hän oli luonnollisesti tyytyväinen suoritukseensa ja hevoseensa.

Lumi Joutsen voitti nuorten kenttäratsastuksen Suomen mestaruuden

Nuorten Suomen mestaruuden voitti nummelalainen Lumi Joutsen hevosellaan Louie Bracciole kokonaistuloksella 39,0. 20-vuotias Joutsen nousi osakokeelta toiselle ja voitti lopulta maastokokeen sekä koko nuorten SM-kilpailun ensimmäisessä SM-kenttäkilpailussaan.

”Louie Bracciole ostettiin äidilleni tänä vuonna. Lainasin sitä ja totesimme, että kenttäratsastus on hauskaa. Päätimme kokeilla ja hyvin meni,” kertoi Lumi Joutsen. ”Kokonaisuus tuntui hyvältä. Koulu meni hyvin, esteillä tuli yksi pudotus, mutta maasto meni hienosti,” hän lisäsi. ”Maastokokeessa hirvitti! En odottanut kultaa, toivoin vain pääseväni maaliin,” Joutsen kertoi tunnelmistaan.

Senioreiden Suomen mestaruus
1) Axel Lindberg / Bonapartis, Husaariratsastajat, 40,3 vp
2) Wilhelmiina Poikkeus / Lucas Stone, Pinomäki Royality Riding Club, 42,2
3) Orvokki Somervuori / Romeo M, Suomen Kenttäratsastusseura, 72,3

CCN3*-S Mannerheimin kenttäratsastuskilpailu, lähti 6
1) Axel Lindberg / Bonapartis, Husaariratsastajat, 40,3 vp
2) Wilhelmiina Poikkeus / Lucas Stone, Pinomäki Royality Riding Club, 42,2
3) Orvokki Somervuori / Romeo M, Suomen Kenttäratsastusseura, 72,3

Nuorten Suomen mestaruus
1) Lumi Joutsen / Louie Bracciole, Keisarinmäen Ratsastajat, 39,0 vp
2) Helmi Haataja / Queen’s Quidame KM, Suonenjoen Vasama Riders, 49,6
3) Bea Vallgren / Baleno, Mustavuoren Ratsastajat, 85,9

CCN2*-S, lähti 15
1) Lumi Joutsen / Louie Bracciole, Keisarinmäen Ratsastajat, 39,0 vp
2) Mikko Moisala / Amaris III, Ratsastusseura Varsa, 41,6
3) Helmi Haataja / Queen’s Quidame KM, Suonenjoen Vasama Riders, 49,6