
Hevosala ammattina – Jonna Aaltosen pitkä ja monipuolinen urapolku
Jonna Aaltonen on hyvä esimerkki siitä, kuinka hevosala voi tarjota monipuolisen ja pitkäjänteisen uran, kun työhön suhtautuu intohimolla, ammattimaisesti ja realistisesti. Hänen polkunsa on alkanut Ypäjältä ja vienyt vuosien varrella yrittäjyyteen, valmentamiseen ja lopulta kansainväliselle huippu-urheilun tasolle parakouluratsastajana.
Opinnot Ypäjän Hevosopistolla loivat pohjan uralle
Jonna aloitti hevosenhoitajan opinnot Ypäjän Hevosopistolla vuosina 1995–1997. Heti perään hän suoritti Remonttiratsastaja-linjan vuosina 1997–1998. Myöhemmin, vuonna 2001, hän täydensi osaamistaan opiskelemalla monimuoto-opintoina ratsastuksenohjaajalinjan.
Lisäksi Jonnalla on II-tason lajivalmentajatutkinto, ja hän on toiminut myös koulutuomarina, vaikka tuomarioikeudet eivät tällä hetkellä ole voimassa. Koulutus ja jatkuva itsensä kehittäminen ovat olleet keskeinen osa hänen uraansa alusta asti.
– Hevosalalla ei tulla valmiiksi koskaan. Jokainen koulutus, hevonen ja valmentaja opettaa jotain uutta, Jonna toteaa.

Kilpaurheilua ja kansainvälistä oppia
Jonna aloitti ratsastuksen jo 6-vuotiaana ja kilpailemisen 10- vuotiaana. Juniorina hän kilpaili esteillä 120 cm tasolle asti. Nuorena hän valmentautui oman hevosensa kanssa tavoitteellisesti ja hakeutui myös ulkomaille oppimaan.
Vuonna 2000 Jonna työskenteli Hollannissa moninkertaisen arvokilpailumitalistin Anky van Grunsvenin luona. Kokemus avasi konkreettisesti sen, mitä ammattimainen huippu-urheilu ja hevosten koulutus vaativat arjessa.
Yrittäjyys ja tallin pyörittäminen
Kilpaurheilun ja valmentautumisen ohella Jonna toimii hevosalan yrittäjänä. Yrittäjänä hän on toiminut vuodesta 2002 lähtien ja hän on pyörittänyt mm. viiden vuoden ajan omaa tallia Nurmijärvellä. Tallinpidosta hän joutui kuitenkin luopumaan olkapäävamman vuoksi. Päätös ei ollut helppo, mutta välttämätön.
Vuodesta 2017 lähtien Jonna on toiminut Erkylän Kartanolla, jossa hänen arkeensa kuuluvat valmennus, ratsastus ja kilpaurheiluun tähtäävä hevosten koulutus, sekä tallin hallinnolliset tehtävät.
Valmentautuminen huippujen kanssa
Uransa aikana Jonna on saanut valmentautua ja oppia useilta arvostetuilta hevosalan ammattilaisilta, muun muassa: Mici van Assendelft, Jenny Eriksson, Susanna Frey, Veikko Heikkilä, Aki Ylänne, Teppo Hakala, Kiki Nyberg, Eeva-Maria Porthan-Broddel, Anky van Grunsven ja Janne Berg.
– Jokainen valmentaja on jättänyt oman jälkensä ajatteluun. Olen oppinut poimimaan eri ihmisiltä asioita ja rakentamaan niistä oman tapani toimia, Jonna kuvaa.

Vastoinkäymisistä huippu-urheilijaksi
Syksyllä 2021 Jonna sairastui selkäydin tulehdukseen ja vammautui pysyvästi. Sen myötä hänen uransa suunta muuttui, mutta hevosista hän ei luopunut. Hän löysi parakouluratsastuksesta uuden mahdollisuuden ja on noussut nopeasti kansainväliselle tasolle edustaen Suomea arvokilpailuissa. Nyt tähtäimessä ovat vuonna 2026 MM-kilpailut Aachenissa ja seuraavat Paralympialaiset vuonna 2028 Los Angelesissa.
Viesti hevosalan opiskelijoille
Jonnan viesti opiskelijoille on selkeä: hevosala tarjoaa paljon, mutta vaatii myös paljon.
– Tämä ala ei ole oikotie onneen, vaan matka, joka vaatii sitkeyttä, halua oppia ja valmiutta tehdä töitä silloinkin, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Mutta jos hevoset ovat aidosti oma juttu, ala voi antaa todella merkityksellisen uran.
Jonnan tarina osoittaa, että Ypäjän Hevosopistola alkanut polku voi viedä moneen suuntaan – ja joskus myös pidemmän mutkan kautta unelmiin.